Vuohet tulloo!! ...ja höyhenet paukkuu

Lokakuu 2015. Vuohivuori.
Auton takaikkunasta välkkyi kaksi paria silmiä ja yksi pari sarvia. Ilkeä Äitipuoli (that's me) ja Teinirinsessa jäivät kadulle nyyhkyttämään hämmentyneinä, hylättyinä. Kilit lähtivät Ikaalisiin talvihoitoon.
Piha oli tyhjä ja autio, ikävän henki liikkui huurteisen nurmen päällä.

Mutta kuinkas sitten kävikään.
Auringon murtauduttua hyhmäisen talven läpi palasivat vuohet pontevampina (luetaan: lihavampina ynnä sangen karvaisina) kuin konsanaan! Loputon kiitos talvikuttu Annikalle hyvästä hoidosta!
Matka Ikaalisista oli pitkä, mutta ... pitkä. Jälleen kerran valtasi väkevä Eau de Wuohen p...an odööri johtotähden takaronkin. Sivumennen sanoen, vuohen erikoislaatuinen tuoksu säilyy varsin kivasti sisutusmateriaaleissa.
Matkan varrella Hämeenlinnan keskustassa Martin pistävä katse nauliutui tuijottamaan takaikkunan läpi perässä ajavaa autokoulukokelasta. Voin vain kuvitella sitä keskittymisen määrää.

Jaa että tunnistivatko vuohet talven tauon jälkeen kiliaikojensa hoivamaatit? Noh...ei. Ehkä. Tunneilmaisun kirjo toki saattaa ylettömän onnen hetkellä lamaantua. Näin se varmasti on.

Asetelma on edelleen sama. Herra Hakkarainen rakastaa, Martti puhisee ja puskee, mököttää nurkan takana ja kadehtii Hakkaraisen buddhamaista rauhaa.

Mutta eihän tässä vielä ole kaikki!
Nythän oli niin, että ystäväni Annen lähestulkoon omakätisesti munima Ruska-kukko oli olosuhteiden pakosta lähestymässä elämänsä päätöstä savitaipalelaisella pölkyllä. Koska tämä ei käy päinsä, luvattiin Ruska-kukolle kortteeri Vuohivuoren Hörhötarhasta, naapureiden osoittauduttua varsin suvaitsevaiseksi sakiksi mahdollisten desibelihaittojen suhteen.
Ruskan saavuttua illansuussa, oli kuin ihmeen kaupalla entiseen koiratarhaan, nykyiseen kanalaan (kiitos Vuohivuoren Rokkikukko Mikon) saapunut hemaiseva haaremi Ilmajokisia maatiaishempukoita Kausalasta. Vuohivuoren ylle laskeutui nanosekunnissa sangen eroottinen lataus ja odotettavissa on pöllyäviä höyhenpuuhkia, kiivasta suukopua ja tulisia tunteita.

Elämä on taas mallillaan!
Vahtia kaiken kotkotuksen ja määkimisen yllä pitävät uskolliset vauhtikoirat Tallinnan Räy-Räy ja   Vuohivuoren Heta - ehkä maailman kaunein Bullmastiffi, jonka saattaa ymmärrettävästi sekoittaa tuttuun lohikäärmeeseen elokuvasta Never Ending Story...

Maistuuko ruoka?

No kyllä maistuu, kiitos kysymästä.

Kuinka vaikeaa on tavan pikkukaupungin kasvatille oppia väkirehun, pötsin, kivennäisen, verkkomahan, rehumaidon, satakerran, tuorerehun, juoksumahan ja ravinnelisien salatieteen säännöt?

Vaikeaa. Kovin vaikeaa.

Poiketessani paikallisen AgriMarketin asiantuntevien myyjättärien hornanpesään koin hetkellistä pakokauhua selkeän semi-urbaanin jälkijättöisyyteni kanssa.

Ammatti-maalaisten piinkovien silmien alla tavasin muistilapustani kädet täristen tarvitsevani nyt tämmöistä, tuota, kivennäistä ja semmoisen nuolukiven ja, mm.. mites, onko teillä tietoa noista niinku vuohista? Mitähän ne sillee tota, syö..? Kuulemma kaurahiutaleitakin vo...

"KAURAHIUTALEITA?! Kuule minä olen sentään ollut LOMITTAJANAkin enkä sentään KOSKAAN ole KAURAHIUTALEITA vuohille laitellut!"

Voi luoja, lomittajalle sitten kävin avautumaan. Ei ikinä enää.

Nyt on pikku-pukkien menu alkanut jo asettua ymmärrettäväksi. Aamulla siis kauraa (=kaura, 20kg säkistä), johon sitä kivennäis-pellettiä (Tunnu Melli, 20kg säkistä). Kauran sekaan maitohappobakteereja (TehoBakt) vielä ainakin toistaiseksi ja raikasta, lämpimähköä vettä, johon edelleen toistaiseksi elektrolyyttilisä (NutriPlus) lievän ripuli-ilmiön asettamiseksi.

Herkku 1: kaura

Herkku 2: näkkileipä

Herkku 3: pajukerput

Herkku 4: kuusenkerkät 

Pukkien n 70m2 laidun on aavikoitunut reilun viikon kuluessa hienosti ja päivärutiineihin kuuluukin jo lähiympäristön pajuston parturointi Martin ja Hakkaraisen purukalustoja tyydyttämään.

Aikaisemmin huvimajan nimellä kulkenut laitos pihan kulmassa on muuntautunut pajukerppukuivaamoksi, tältä osin tulevaisuus näyttää valoistalta. Kerpuissa pysytään toistaiseksi. Myös Vuohivuoren naisväen vaatteet sekä isännän parta ovat käyneet Martin hampaissa, henkilövahingoilta on toistaiseksi vältytty.

Esittäytymistä

Esittäytymistä.

Pikku Pukkiset, syrämen ryövääjät.

Herra Hakkarainen, liet maurikunnasmaisine unimaisemineenkin väärin nimetty. Oikea nimesi olisi Pikku Buddha.
Silmäsi ovat täynnä tyyneyttä silloinkin kun Martti painaa sarvipäänsä alas antaakseen sinulle kunnon ilmalennon. Jokainen solusi, karvasi ja papanasi uhkuu lempeyttä ja rauhaa.
Vuohivuoren Isäntä epäili, että olet vajakki. Emme keskustele hänen kanssaan toistaiseksi.
Vaikka olet Marttia kuunkierron verran vanhempi, olet melkein puolta pienempi, luuta ja nahkaa, kehoasi riepottaneen ikävän ripulitaudin jäytämä. Kääpiö? Skoliootikko? Väliäkö tuolla! Lähelläsi ei voi olla kuin tyyni ja onnellinen. Kuten sinä.

Martti, sarvipää.
Pieni kokosi ei hämää ketään. Olet Uljas Arabiori valepuvussa.
Ärhäkkä. Mammanpoika. Utelias ADHD.
Tutkit kaikki kolot ja nurkat. Tepastelet, kopistelet, kiipeilet ja pukkailet. Retostelet ja sitten kuitenkin... Myönnä pois, seuraat Herra Hakkaraista kuin lammas. Katselet piinaavan kateuden vallassa Hakkaraisen nautiskelua sylin lämmössä kun itse et uskalla tulla tykö. Voi sinnuu.

Yhdessä oletta kuin Yin ja Yang. Täydelliset. Teistä tulee Taistelupari. Ketonen&Myllyrinne. Meirän Päkäpäät 3>

Pikkukilit saapuivat Vuohivuorelle 6.6.2015

Pikkukilit saapuivat Vuohivuorelle 6.6.2015

Voin nyt hyvin tunnustaa tunteneeni jonkinasteista kapitalismin huumaa ostaessani nykyisen autoni muutama vuosi sitten. Päiväunissani kiidin muiden elämässä onnistuineiden joukossa pitkin kiiltäviä, sileitä asfalttiteitä auringon välkkyessä kesäisen koivikon lomasta. Matti kukkarossa mutta herran jestas Mersulla kuitenkin.
Eilen siivotessani ihanan mustan autoni takapenkiltä kilin kakkaa ja raivatessani takaronkista olkia ymmärsin, että kiliä ei suuremmin kiinnosta keikkuuko konepellillä johtotähti vai mikä muu joulukuusen koriste. Papanat pyrähtelevät yhtä iloisesti nahkapenkille kuin tien pientareellekin. Siitäs sain.

Siirtyminen uuden kodin laitumelle tapahtui rauhallisesti sylitse. Pihan antimet kelpasivat mukisematta. Pajukerput, joita olin edellisellä viikolla kuivannut kokonaiset kuusi kappaletta ja josta ansiosta olin kovin vaikuttunut ahkeruudestani, katosivat astronomisella vauhdilla pukkien pikkusuihin. Laskelmieni mukaan tulevan vuoden kerppukulutus on noin 600 kappaletta. Khu-hu-huuuu-si... tuntuivat Päkäpään nauravan ilakoiden. En aio loukkaantua.

Ensimmäinen yö Vuohivuorella oli pikku-Hakkaraiselle painajaismainen. Nukkumaanmenoajan koitettua suljin vuohiaitan oven, josta samaisesta hetkestä lähtien Hakkaraisen sydäntä särkevät huudot järkyttivät Vuohivuoren rauhaa. Herra Hakkaraisen hintelä olemus sekä sarvettomuus tekevät siitä auttamattomasti altavastaajan Martin ärhäkkää terhakkuutta vastaan. Pikaisen Ronin Vuohitila -puhelinkonsultaation perusteella rakensimme vielä yötä vasten verkkoaidan aittaan, jolloin kilit kyllä näkevät ja toivon mukaan leimaantuvat toisiinsa muutaman päivän kuluessa huomatessaan, ettei täällä kerta kaikkiaan nyt ole ketään muutakaan vuohilajin edustajaa saatavilla. Martti tuupattiin verkon taakse. Vastalauseiden määrä oli sekä äänekäs, että sitkeä noin puolen tunnnin ajan kunnes rauha laskeutui taas Vuohivuoren ylle.

Aamulla kukonlaulun aikaan istuksin Suomen kesäaamussa vuohiaitan portailla  höyryävän kahvikupposen kanssa  ihmetellen pörröisiä, syliinpönkeäviä Päkäpäitä ja ajattelin, että nyt on jotain hyvää loksahtanut paikoilleen.