Lokakuu 2015. Vuohivuori.
Auton takaikkunasta välkkyi kaksi paria silmiä ja yksi pari sarvia. Ilkeä Äitipuoli (that's me) ja Teinirinsessa jäivät kadulle nyyhkyttämään hämmentyneinä, hylättyinä. Kilit lähtivät Ikaalisiin talvihoitoon.
Piha oli tyhjä ja autio, ikävän henki liikkui huurteisen nurmen päällä.
Mutta kuinkas sitten kävikään.
Auringon murtauduttua hyhmäisen talven läpi palasivat vuohet pontevampina (luetaan: lihavampina ynnä sangen karvaisina) kuin konsanaan! Loputon kiitos talvikuttu Annikalle hyvästä hoidosta!
Matka Ikaalisista oli pitkä, mutta ... pitkä. Jälleen kerran valtasi väkevä Eau de Wuohen p...an odööri johtotähden takaronkin. Sivumennen sanoen, vuohen erikoislaatuinen tuoksu säilyy varsin kivasti sisutusmateriaaleissa.
Matkan varrella Hämeenlinnan keskustassa Martin pistävä katse nauliutui tuijottamaan takaikkunan läpi perässä ajavaa autokoulukokelasta. Voin vain kuvitella sitä keskittymisen määrää.
Jaa että tunnistivatko vuohet talven tauon jälkeen kiliaikojensa hoivamaatit? Noh...ei. Ehkä. Tunneilmaisun kirjo toki saattaa ylettömän onnen hetkellä lamaantua. Näin se varmasti on.
Asetelma on edelleen sama. Herra Hakkarainen rakastaa, Martti puhisee ja puskee, mököttää nurkan takana ja kadehtii Hakkaraisen buddhamaista rauhaa.
Mutta eihän tässä vielä ole kaikki!
Nythän oli niin, että ystäväni Annen lähestulkoon omakätisesti munima Ruska-kukko oli olosuhteiden pakosta lähestymässä elämänsä päätöstä savitaipalelaisella pölkyllä. Koska tämä ei käy päinsä, luvattiin Ruska-kukolle kortteeri Vuohivuoren Hörhötarhasta, naapureiden osoittauduttua varsin suvaitsevaiseksi sakiksi mahdollisten desibelihaittojen suhteen.
Ruskan saavuttua illansuussa, oli kuin ihmeen kaupalla entiseen koiratarhaan, nykyiseen kanalaan (kiitos Vuohivuoren Rokkikukko Mikon) saapunut hemaiseva haaremi Ilmajokisia maatiaishempukoita Kausalasta. Vuohivuoren ylle laskeutui nanosekunnissa sangen eroottinen lataus ja odotettavissa on pöllyäviä höyhenpuuhkia, kiivasta suukopua ja tulisia tunteita.
Elämä on taas mallillaan!
Vahtia kaiken kotkotuksen ja määkimisen yllä pitävät uskolliset vauhtikoirat Tallinnan Räy-Räy ja Vuohivuoren Heta - ehkä maailman kaunein Bullmastiffi, jonka saattaa ymmärrettävästi sekoittaa tuttuun lohikäärmeeseen elokuvasta Never Ending Story...
Auton takaikkunasta välkkyi kaksi paria silmiä ja yksi pari sarvia. Ilkeä Äitipuoli (that's me) ja Teinirinsessa jäivät kadulle nyyhkyttämään hämmentyneinä, hylättyinä. Kilit lähtivät Ikaalisiin talvihoitoon.
Piha oli tyhjä ja autio, ikävän henki liikkui huurteisen nurmen päällä.
Mutta kuinkas sitten kävikään.
Auringon murtauduttua hyhmäisen talven läpi palasivat vuohet pontevampina (luetaan: lihavampina ynnä sangen karvaisina) kuin konsanaan! Loputon kiitos talvikuttu Annikalle hyvästä hoidosta!
Matka Ikaalisista oli pitkä, mutta ... pitkä. Jälleen kerran valtasi väkevä Eau de Wuohen p...an odööri johtotähden takaronkin. Sivumennen sanoen, vuohen erikoislaatuinen tuoksu säilyy varsin kivasti sisutusmateriaaleissa.
Matkan varrella Hämeenlinnan keskustassa Martin pistävä katse nauliutui tuijottamaan takaikkunan läpi perässä ajavaa autokoulukokelasta. Voin vain kuvitella sitä keskittymisen määrää.
Jaa että tunnistivatko vuohet talven tauon jälkeen kiliaikojensa hoivamaatit? Noh...ei. Ehkä. Tunneilmaisun kirjo toki saattaa ylettömän onnen hetkellä lamaantua. Näin se varmasti on.
Asetelma on edelleen sama. Herra Hakkarainen rakastaa, Martti puhisee ja puskee, mököttää nurkan takana ja kadehtii Hakkaraisen buddhamaista rauhaa.
Mutta eihän tässä vielä ole kaikki!
Nythän oli niin, että ystäväni Annen lähestulkoon omakätisesti munima Ruska-kukko oli olosuhteiden pakosta lähestymässä elämänsä päätöstä savitaipalelaisella pölkyllä. Koska tämä ei käy päinsä, luvattiin Ruska-kukolle kortteeri Vuohivuoren Hörhötarhasta, naapureiden osoittauduttua varsin suvaitsevaiseksi sakiksi mahdollisten desibelihaittojen suhteen.
Ruskan saavuttua illansuussa, oli kuin ihmeen kaupalla entiseen koiratarhaan, nykyiseen kanalaan (kiitos Vuohivuoren Rokkikukko Mikon) saapunut hemaiseva haaremi Ilmajokisia maatiaishempukoita Kausalasta. Vuohivuoren ylle laskeutui nanosekunnissa sangen eroottinen lataus ja odotettavissa on pöllyäviä höyhenpuuhkia, kiivasta suukopua ja tulisia tunteita.
Elämä on taas mallillaan!
Vahtia kaiken kotkotuksen ja määkimisen yllä pitävät uskolliset vauhtikoirat Tallinnan Räy-Räy ja Vuohivuoren Heta - ehkä maailman kaunein Bullmastiffi, jonka saattaa ymmärrettävästi sekoittaa tuttuun lohikäärmeeseen elokuvasta Never Ending Story...
