Pikkukilit saapuivat Vuohivuorelle 6.6.2015
Voin nyt hyvin tunnustaa tunteneeni jonkinasteista kapitalismin huumaa ostaessani nykyisen autoni muutama vuosi sitten. Päiväunissani kiidin muiden elämässä onnistuineiden joukossa pitkin kiiltäviä, sileitä asfalttiteitä auringon välkkyessä kesäisen koivikon lomasta. Matti kukkarossa mutta herran jestas Mersulla kuitenkin.
Eilen siivotessani ihanan mustan autoni takapenkiltä kilin kakkaa ja raivatessani takaronkista olkia ymmärsin, että kiliä ei suuremmin kiinnosta keikkuuko konepellillä johtotähti vai mikä muu joulukuusen koriste. Papanat pyrähtelevät yhtä iloisesti nahkapenkille kuin tien pientareellekin. Siitäs sain.
Siirtyminen uuden kodin laitumelle tapahtui rauhallisesti sylitse. Pihan antimet kelpasivat mukisematta. Pajukerput, joita olin edellisellä viikolla kuivannut kokonaiset kuusi kappaletta ja josta ansiosta olin kovin vaikuttunut ahkeruudestani, katosivat astronomisella vauhdilla pukkien pikkusuihin. Laskelmieni mukaan tulevan vuoden kerppukulutus on noin 600 kappaletta. Khu-hu-huuuu-si... tuntuivat Päkäpään nauravan ilakoiden. En aio loukkaantua.
Ensimmäinen yö Vuohivuorella oli pikku-Hakkaraiselle painajaismainen. Nukkumaanmenoajan koitettua suljin vuohiaitan oven, josta samaisesta hetkestä lähtien Hakkaraisen sydäntä särkevät huudot järkyttivät Vuohivuoren rauhaa. Herra Hakkaraisen hintelä olemus sekä sarvettomuus tekevät siitä auttamattomasti altavastaajan Martin ärhäkkää terhakkuutta vastaan. Pikaisen Ronin Vuohitila -puhelinkonsultaation perusteella rakensimme vielä yötä vasten verkkoaidan aittaan, jolloin kilit kyllä näkevät ja toivon mukaan leimaantuvat toisiinsa muutaman päivän kuluessa huomatessaan, ettei täällä kerta kaikkiaan nyt ole ketään muutakaan vuohilajin edustajaa saatavilla. Martti tuupattiin verkon taakse. Vastalauseiden määrä oli sekä äänekäs, että sitkeä noin puolen tunnnin ajan kunnes rauha laskeutui taas Vuohivuoren ylle.
Aamulla kukonlaulun aikaan istuksin Suomen kesäaamussa vuohiaitan portailla höyryävän kahvikupposen kanssa ihmetellen pörröisiä, syliinpönkeäviä Päkäpäitä ja ajattelin, että nyt on jotain hyvää loksahtanut paikoilleen.
Voin nyt hyvin tunnustaa tunteneeni jonkinasteista kapitalismin huumaa ostaessani nykyisen autoni muutama vuosi sitten. Päiväunissani kiidin muiden elämässä onnistuineiden joukossa pitkin kiiltäviä, sileitä asfalttiteitä auringon välkkyessä kesäisen koivikon lomasta. Matti kukkarossa mutta herran jestas Mersulla kuitenkin.
Eilen siivotessani ihanan mustan autoni takapenkiltä kilin kakkaa ja raivatessani takaronkista olkia ymmärsin, että kiliä ei suuremmin kiinnosta keikkuuko konepellillä johtotähti vai mikä muu joulukuusen koriste. Papanat pyrähtelevät yhtä iloisesti nahkapenkille kuin tien pientareellekin. Siitäs sain.
Siirtyminen uuden kodin laitumelle tapahtui rauhallisesti sylitse. Pihan antimet kelpasivat mukisematta. Pajukerput, joita olin edellisellä viikolla kuivannut kokonaiset kuusi kappaletta ja josta ansiosta olin kovin vaikuttunut ahkeruudestani, katosivat astronomisella vauhdilla pukkien pikkusuihin. Laskelmieni mukaan tulevan vuoden kerppukulutus on noin 600 kappaletta. Khu-hu-huuuu-si... tuntuivat Päkäpään nauravan ilakoiden. En aio loukkaantua.
Ensimmäinen yö Vuohivuorella oli pikku-Hakkaraiselle painajaismainen. Nukkumaanmenoajan koitettua suljin vuohiaitan oven, josta samaisesta hetkestä lähtien Hakkaraisen sydäntä särkevät huudot järkyttivät Vuohivuoren rauhaa. Herra Hakkaraisen hintelä olemus sekä sarvettomuus tekevät siitä auttamattomasti altavastaajan Martin ärhäkkää terhakkuutta vastaan. Pikaisen Ronin Vuohitila -puhelinkonsultaation perusteella rakensimme vielä yötä vasten verkkoaidan aittaan, jolloin kilit kyllä näkevät ja toivon mukaan leimaantuvat toisiinsa muutaman päivän kuluessa huomatessaan, ettei täällä kerta kaikkiaan nyt ole ketään muutakaan vuohilajin edustajaa saatavilla. Martti tuupattiin verkon taakse. Vastalauseiden määrä oli sekä äänekäs, että sitkeä noin puolen tunnnin ajan kunnes rauha laskeutui taas Vuohivuoren ylle.
Aamulla kukonlaulun aikaan istuksin Suomen kesäaamussa vuohiaitan portailla höyryävän kahvikupposen kanssa ihmetellen pörröisiä, syliinpönkeäviä Päkäpäitä ja ajattelin, että nyt on jotain hyvää loksahtanut paikoilleen.
Ihana blogi. Sulla on sana hallussa. Jäädään seuraamaan teidän puuhasteluja. Kiva :)
VastaaPoista